top of page
  • Writer's pictureRaven

Uudet sivut ja niiden tulevaisuus


Tervetuloa Raven's Nestin uusille sivuille, jotka ovat hylänneet vanhan nimensä ja kulkevat nyt nimellä Korpin piilopaikka.

Tein sellaisen tempun, että jätin suntuubin omien sivujeni kohdalta. Suntuubin sivuformaatti tuntui vain niin tylsältä ja rajoittavalta, että tahdoin etsiä jotain uutta, mutta helppokäyttöistä. Sitten löysin Wixin. Ensin en ymmärtänyt miten tämä toimii, mutta nyt alkaa olla hallussa.


Paljon muutoksia on tapahtunut ja tulee tapahtumaan. Ensinnäkin sivujen nimet vaihtuivat ja paikan ulkoasu on ihan erilainen kuin suntuubisivuilla. Itse pidään wixistä enemmän visuaalisesti, mutta sivut lataavat vähän hitaammin. Senpä takia täällä on vain linkit tarinoihin, jotka vievät vanhoille (mutta uudistetuille!) suntuubisivuilleni, ettei niitä lukiessa tarvitse odottaa ekstraa.

Tahdon alkaa aktivoitua ja kirjoittaa enemmän vapaa-ajallani, mitä en IRL-elämän ongelmien takia ole voinut lähiaikoina tehdä. Julkaisinkin jo näille sivuille englanniksi runon "Kukka kuolevalla pellolla." Myös vanha haaste on nähtävissä, vaikken sen laadusta nyt niin tiedä. Ajatuksissa uudelleenkirjoittaa se pian.

Viime vuoden NaNoWriMossa aloitin tarinan nimeltä Lahjakkaat lapset, mutten ole saanut sitä kovin edistymään. LaLa on silti minulle todella rakas tarina ja tahdon saada sen kirjoitettua täysin valmiiksi ja sitten vasta julkaista sen, joten sitä saa vielä odotella.

Olen kehitellyt "taukoni" aikana paljon tarina- ja haasteideoita, joten haasteita pitäisi ainakin olla tulossa tänne.

Ideoita on myös kahdelle eri jatkotarinalle, jotka aion julkaista luvuittain, enkä kirjoittaa koko höskää kokonaan ja sitten vasta alkaa julkaista asioita. Toisen tahtoisin olla interaktiivinen, että lukijat voisivat vähän päättää tarinan kulkua ja ohjata päähahmoa. Ideoita saa toki ehdottaa kommenteissa/viekussa/viekun chatissa!


Etusivulta löytyy sivutiedot, joka sisältää copyt, muut tiedot, linkinvaihtajat, listaukset & arvostelut. Etusivulla näkyy myös päivitykset lyhennettyinä ja kolme uusinta julkaistua päivitystä, jotka voivat olla esim. uusi blogipostaus tai tarina.

Kirjahyllystä löytyy oma esittelyni ja kaikki julkaisemani tarinat ja runot.

Blogi vie tänne, yllätys yllätys. Mutta kun olet tässä blogin kategoriassa, voit vaihtaa yläkategoriaa jos tahdot rajata mitä blogipostauksia näkyy. Ideana on aloittaa kirjoitusvinkeistä melkein viikottainen sarja, niille tein oman kategoriankin.

Vieraskirja vie suntuubisivujeni viekkuun.


Tässä yksi huono puoli on, että pitäisi kirjautua sisään kommentoidakseen blogipostauksiin. Minä en nää itse teidän spostejanne/salasanojanne jos kirjaudutte tai kommentoitte, että ei sen puoleen huolia. Mutta jos kirjautuminen tuntuu liian isolta vaivalta, vieraskirjaa klikatessa voi joko viekkuun laittaa kommenttia tai sen yllä olevaan chattiin.



44 views0 comments

Recent Posts

See All

Writer tag

(Vanha postaus vanhoilta sivuilta) Unisiipi haastoi minut hänen luomaansa tägiin, joten päätin tarttua kehotuksesta kiinni ja osallistua. Hän on keksinyt 11 kysymystä, joihin minä ja muut tähän täg

bottom of page